- Koira kynitty. Lattialle jäi kasa harmaita karvoja ja koirasta tuli pieni ruittu. Olin ihan unohtanut, että se mokoma on noin pieni. Sille tuli nyt kesä.
- Kirottu loskaista pihaa, johon jäin autolla kiinni.
- Syöty maapähkinöitä niin paljon että kuvottaa.
- Katseltu ja haaveiltu kodista jossa on pönttöuunit ja kauniit ikkunat. Lankkulattia sekä maaseudun rauha. Muuttaisin vaikka keskelle metsää jos vaan siellä metsässä olisi töitä tai edes lähi kylällä. Jos vaan..
- Mietitty ystävän kanssa elämää ja sen kulkua. Kiitos.
- Herätty tuntia liian aikaisin tänä aamuna eli klo.04.50 vaikka piti herätä 05.50. Puhelimeni näköjään kääntää kellon itsestään ja enhän minä tätä tiennyt. No, onneksi sain uudelleen unen päästä kiinni. Ensin olin silmät sikkuralla käynyt katsomassa tekstitv:ltä, että mitä se kello muka oikeasti on. Kokoajan oli olo, että olen takuulla jo myöhässä töistä.
- Aamuvuoroon lähtiessä on jo valoisaa
- Meillä ei koskaan käy virpojia tai sitten me ei olla koskaan oikeana päivänä kotona.
- Mietin tänään jo kesän kukkia. Ostaisiko pihalle välillä jotain muuta kuin orvokkeja? Ne on toisaalta niin helppoja.
- Kävelty uusilla keltaisilla kumppareilla ja todettu ne hyväksi. Mahtavaa kun jalat ei kastu!
Kaikki on hyvin. Vapaapäivät edessäpäin.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti