Eilen olin ahkerista ahkerin. Ensin tein 13 tunnin työpäivän ja sen jälkeen aivan rättipoikkiväsyneenä menin vielä katsomaan sekä kuuntelemaan Ismo Alankoa Teholla. Eihän sitä voinut jättää väliin, kun oli lippukin. Kuvat eivät ole kyseiseltä keikalta, koska unohdin tietysti kameran kotiin. Nämä kuvat ovat vuoden 2008 Keitelejazzeilta, Äänekoskelta.
Kannatti tietysti lähteä eilen. Keikka oli jälleen hyvä! Paljon soittivat tottakai uusia rallatuksia ja melko paljon vanhoja esim. Hassisen koneen aikaisia lauluja. Oikein oikein mukavaa :)
Nyt taas jaksaa. Edellisellä kerralla olin katsomassa Jarkko Martikaista sekä Kauko Röyhkää ja siitä onkin jo hetki aikaa. Kovin usein ei tule lähdettyä. Ei ehdi eikä jaksa. Onneksi joskus kuitenkin tämäkin varhaismummoutunut muumio saa itsensä liikkeelle :)
Nyt noin 5 tunnin yöunien ja aamuvuoron jälkeen aion olla tekemättä yhtään mitään. Ruokakin tulee purkista, lihatonta hernekeittoa! hah!




Olitko siis Lutakossa katsomassa? ite kävin siellä torstaina Stam1naa katsomassa. Mieli olis tehnyt Ismon keikalle, mutta tuli muuta ohjelmaa. Hauska ja merkityksetön juttu muuten: minuun teki teininä vaikutuksen Hassisen Kone -piisin kertsi (painukaa vittuun pakastearkut..) ja tässä on nyt sanatunnisteena painvit, heh.
VastaaPoista:D
VastaaPoistaJuu, juurikin siellä :) Ihmisiä tuntui olevan enemmän kuin edellisellä kerralla! Olisikos edellinen kerta ollut vuosi sitten. Yritin sitä muistella, mutta en muista. Stam1na taisi olla suosittu.. Kaksi keikkaa :)
Hauska kun oltiinkin samalla keikalla ^^. Olimme myös viime vuonna, tykkäsin enemmän tästä uudesta keikasta. Vuosi sitten Ismolla melkein hajosi piano ja hänellä oli tunnelmallinen kynttilä siinä päällä palamassa.
VastaaPoistaKyllä livemusiikki piristää, ja luulen että et oo ollenkaan niin "mummoutunut" kuin minä, vm -65.
Stamina teki kuulemma juu tän "uuden" Lutakon ennätyksen vetämällä väkeä kaksi loppuunmyytyä iltaa. Pitää yrittää kesän mittaan nähdä tuo tehokaksikko.
VastaaPoistaMinäkin tykkäsin tästä enemmän, jotenkin energisempi ja vaihtelevampi :) Tosiaan, sama keikka! En ensin hoksannutkaan.
VastaaPoistaItse jouduin vaan ennen encoreja lähtemään. Jalat ei jaksanut enää seisomista ja selkäkin kaipasi lepoa pitkän päivän jälkeen.