Syksy. Lempi vuodenaikani. En tiedä, onko se vielä syksyä, mutta ainakin hetkittäin siltä minusta tuntuu. Tuoksuu jo aavistuksen syksyltä. Rakastan sitä tuoksua, ruskaa, pimeneviä iltoja ja metsiä, jotka ovat täynnä ruokaa.
Yöt ovat olleet kylmiä, uuneissa on mökillä pidetty tulta (itseasiassa melkein läpi kesän on saanut lämmittää vähän). Säikähdin metsässä todella läheltä lähtevää lintua, ehkä teeri? Huomasin vasta hetken päästä, että olin melkein astunut linnun pesän päälle.
Mies sai puita halkoessaan kimmonneesta klapista kasvoihinsa, onneksi ei käynyt pahemmin. Pieni naarmu ja turvonnut ylähuuli.
Minä tein muutama päivä sitten huivin itselleni. Haaveilen siitä päivästä, kun osaisin tehdä itselleni villatakin tai paidan. Sellaisen oikein lämpimän ja kestävän.
Tänään oltiin taas katselemassa vanhoja autoja, moottoripyöriä ja traktoreita.
Talven mustikat taitavat olla jo pakastimessa. Seuraavaksi vadelmia. Viime vuonna en poiminut vadelmia ollenkaan.
Sadepäivätkin ovat minulle tällä hetkellä mieleisiä. Ne antavat luvan vain vetäytyä, olla vaan.
Kauniita syksyn kuvia!
VastaaPoistaMinäkin pidän syksystä kaikkein eniten. Tuskin maltan odottaa, että se pääsee kunnolla päälle! Joskin myönnettävä on, että tänä vuonna kesästä luopuminen tuntuu kovin haikealta, kun on ollut niin kylmää ja sateista.
VastaaPoistaMarjat, ah! Voiko olla parempaa superruokaa olemassakaan? :)
Nautittavia kuvia jälleen. Ilahduin kirjavista munista ja lintujen paljoudesta.
VastaaPoistaIhana, kun keräät marjat talteen. Minä en viitsi. (En tosin tunne täältä marjapaikkojakaan, mutta se lienee tekosyy.)
maiju, kiitos :)
VastaaPoistaSuketus, niin.. minä en osaa harmitella, kun olin töissä ja nyt olen saanut muutamasta aurinkopäivästä nauttia. Kaikki hyvin ja syksy saa tulla :)
Vielä maistui mustikat, joita söin tänään metsässä. Talven mustikat ovat jo pakastimessa.
Ilona, jaksan sen takia, että rakastan ruoan säilömistä :D Ja mustikat ovat hyviä talvella maustamattoman joghurtin kanssa. Tänään keiteltiin mehuja.